Eläinlääkärin varovaisen arvoin mukaan 5-6 pentua tulossa, eli normaaliraskaus, hienoa!!! Ella on ollut hyvin rauhallinen heti astutuksen jälkeenkin, niinkuin viime kerrallakin( kolme vuotta sitten). Käymme nykyään "soolokävelyillä"-  ei siksi ettei hän jaksaisi muiden koirien kanssa- mutta maastoissa on täällä paljon oksia ja muuta metsätyön jälkiä, enkä halua että tapahtuisi mitään onnettomuutta. Traumaa vaiheikkaasta Brittireissusta ei ole hänellejäänyt, kovasti haluaisi lähteä mukaan mihin tahansa olen menossakin ja kun lentokone lentää ylitsemme hän katsoo ovelan näköisenä ylös ja heiluttaa tietävästi häntäänsä!!!

 Heinärikintiellä

 Lumikylpyjä on otettu...

 Lunta on riittävästi...

 Meidän pelto

Ella eteisessä ennen imurointia...

Wilman( Ellan ja Vilsen tytär)ja Artun( Majakkasaaren Epeli) pentutapaaminen järjestyi mukavasti pakkasten keskellä lämpimissä sisätiloissa ! Nämä kesäpennut olivat saaneet nauttia lämpimistä uimavesistä jo pikkuisena ja siksi uimaanmeno sujui luontevasti hiukan erilaisissa olosuhteissakin. Pennut olivat varttuneet mitoiltaan, mutta järjen kanssa saa vielä odotella... toisaalta eivätpä liikaa tajunneet jännittää omaa uimavuoroaan. Yhdessä on hauskempaa, ne tuumasivat ja tuntuivat olevan samalla aaltopituudella. Onni-poika on edelleen uimamestari !

Uimisen jälkeen ihmiselle & eläimille oli tarjolla mehua ja keksejä. Kiva kun tulitte niinkin suurella ( paikalla kuusi kahdeksasta pennusta)joukolla ja tervetuloa ensi-kerralla! Kesällä taas viimeistään ...

 Wilna, Olga&Vieno

 Hyvin sujuu!

 Suihkun kautta altaaseen .

 Jokainen vuorollaan...

Väsynyttä porukkaa illalla Pitäjänmäen mummolassa. Kuvassa Ella, Vieno ja Olga.

Pitkään ja hartaasti odotettu kantanarttumme Ellan ( Majakkasaaren Yalo Topaasi) juoksu alkoi joulua edeltävänä sunnuntaina ja kiirehän astusreissun järjestelyille tuli kun sopiva uros, Gowran Black Mars at Varingo (käyttösukuinen, terve ja mielyttävä sekä ulkomuodoltaan että luonteeltan) löytyi keväällä Englannista asti.

Päätimme lentää autoilun sijasta ihan hankalan ajankohdankin takia. Ellahan on onneksi kokenut ja innokas matkustaja joka on käynyt niin Ruotsissa kuin Virossakin sekä lukuisilla treeni, näyttely ja koereissuilla ympäri Suomen. Passihan olikin jo kunnossa keväällä, mutta tarvitsimme 24 h ennen matkustamista punkki -ja ekinokokkilääkityksen eläinlääkärin antamina sekä leiman passiin. Tämä onnistui kätevästi Juvan päivystävän lääkärin päivätauon aikana. Ajoimme sunnuntai-iltana Helsinkiin ja menimme suoraan kentälle heti aamulla. Englantiin ei saanut lennättää koiria kuin Finnairin ja KLM:N koneilla Heatrown kentälle, lisäksi oli käytettävä Travel Cargon palveluksia koiran osalta, suurkiitokset ystävälliselle henkilökunnalle!

Englantiin saavuttiin maanantai-iltana ja päädyimme pienten mutkien kautta lentokenttä-alueen koiraystävälliseen Hiltoniin yöksi. Tiistaina jatkoimme matkaa junalla kohti Salisburya. Kotiväki oli kietänyt minua vuokraamasta autoa, he halusivat minut elävä takaisin. Matkan piti kestää puolitoista tuntia, mutta kestikin kolme onnettomuuden takia! Kamalan täysi juna, mutta kivoja ihmisiä ja Ella oli elementissään!

Juna-asemalta jatkoimme taksilla Gilliamsien kotia kohti, mutta ettei vaan asiat olisi sujuneet liian helposti niin taksi jätti minut 2km liian aikaisin pois. Siellä seisoimme keskellä Englannin maaseutua lentolaukkuinemme, puhelin ei toiminut, lähitalon asukas ei tiennyt osoitetta...lopulta vastaan käveli maalaisukko jota alkoi kovasti naurattaa olemuksemme. Hän viittilöi eteenpäin valtaisan vihreän mäen suuntaan jonka takaa Varingo-kasvattajien farmi löytyikin. Uroksen omistaja ja perheen tytär Laura ajoikin alamäessä vastaani ja oli aika ihmeissään sitkeydestästemme.

Perhe asuu Stohengen läheisyydessä jonka hautakumpujen yhteydessä perheen hevoset laiduntavat. Ella Ja Ace kohtasivat kuunvalossa eikä legendaarisempaa paikaa ja aikaa melkein voi olla.

Kotiinpaluu oli perjantaina ja ystävämme Kati joka on asunut Englannissa 12- vuotta tuli kuskaamaan ja saattelemaan meidät lentokentälle ja koneeseen.  Paluun pystyi järjestämään Suomen palvelunumeron kautta ja koiran jättämään samaan pisteeseen kuin matkalaukut, ei tarvittu cargopalveluita. Yöllä ajoimme onnellina mutta vähän nuupuneina kotiin.

Nyt yritämme elää tavallista elämää opiskeluineen, nouto- ja näyttelytreeneineen sekä järjestelemme pennuillemme tapaamista Hyvinkään koirauimalaan...odotamme mitä ultraääni kertoo aikanaan.

Kaikki Wilman ja Artun myytävät pennut ovat löytäneet omat kotinsa.

Ihana ruskea narttu etsii vielä harrastavaa sijoituskotia Mikkelin lähistöltä.

Kotiin jää yllätys-yllätys Metsänpeiton Varma- Wirta, valkopilkkuinen ystävämme!

Tässä ja seuraavassa kuvassa esittäytyy pentueen ainoa ruskea lapsukainen:

Metsänpeiton Vieno-Wirta, lempeäluonteinen kohtuullisella riistavietillä varustettu  

kaunotar-narttu, joka etsii vielä sijoituskotia.

Seuraavissa kuvissa esittäytyy pentueen energinen vesi-peto, iso ja pörrökarvainen         uros( aikuisenakin runsasturkkinen) Metsänpeiton Valta-Wirta. Tämä pentu on rohkea ja toimelias ja sopisi erinomaisesti esimerkiksi  vepeilyyn eli vesipelastusharrastukseen. Varattu.

Alempana esittäytyy pentueen toinen urospentu, eli Metsänpeiton Voitto-Wirta.Tämä uros on erittäin miellyttävä seuramies ja komea ulkomuodoltaan sekä omaa kohtuullisesti riistaviettiä. Varattu.

Nyt esittäytyy pentueen suurin narttu, Metsänpeiton Voima-Wirta. Hän on tavattoman itsevarma ja säteilevä persoona. Omaa vahvan riistavietin ja on perusolemukseltaan rauhallinen eikä vähästä hätkähdä. Varattu.

Näissä kuvissa esiintyy Metsänpeiton Vara-Wirta, erittäin sosiaalinen ja reipas narttu.Viihtyy perheen lapsen kahluualtaassa ja rakastaa juoksuleikkejä. Varattu.

Näissä kuvissa poseeraa pentueen kevein narttu, Metsänpeiton Vana-Wirta, sylissä viihtyvä sähikäinen, jolla vahva riistavietti. On jotenkin asettunut taloksi, eli syö mieluiten emonsa kupista ja ilmaantuu ulko-ovelle kun muut pennut palaavat omaan aitaukseensa. Luikerteli jopa hoitaansa viereen salaa nukkumaan...saattaa jäädä kotiin...tai kotiin jossa harrastetaan edes vähän..

Varattu

Tässä poseeraa pieni mutta jämäkkä Metsänpeiton Vasta-Wirta. Hänellä on voimakas riistavietti ja itsevarmuus, juoksee usein määrätietoisesti karvat pystyssä.Tulee mielellään syliin mutta haluaa pian pois.Karkasi ensimmäisenä pentulaatikosta ja löytyi tyytyväisenä sängyn alta  nukkumasta useampana aamuna. Menee todennäköisesti sijoitukseen tai...sitten tämä jämäkkä tyttö jää kotiin...JÄÄ KOTIIN

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä esittäytyy valkopilkkuinen seikkailijamme Metsänpeiton Varma-Wirta. Tämä narttu seikkailee kaukana ja kovaa, on utelias ja älykäs, juoksi ensimmäisenä portaat alas, omaa voimakkaan riistavietin. Kuva ei tee oikeutta ylälinjalle..ehkä sjoitetaantai myydään harrastavaan kotiin.

Pennut vierailivat perjantaina eläinlääkärin tarkastuksessa ja sirutettavina rekisteröintiä varten, (lisää hienoista nimistä ja persoonista tällä viikolla), ja heidät terveiksi todettiin. Autossa matkustaminen sujui mallikkasti, kukaan ei voinut pahoin. Pentujen ohjelmaan on kuulunut uusien ihmisten tapaamista, olohuoneessa ja maastossa seikkailua sekä riistaan tutustumista. Syömmekin jo siististi melkein omista kupeista. Osa pennuista on  myös uinutkin jo oma-aloitteisesti, mainittakoon eräs uimamaisteri erikseen joka lähti samantien uimaan perheen lapsen perään! Sunnuntaina täti järjesti Sulkavan mökillä vesityöharjoitukset ihan oikean kouluttajan voimin ja pennutkin saivat neuvoja ja ohjeita osakseen. Rannalla seikkailu oli pennuista niin kivaa että pentuaitauksen turvalliseen ympäristöön palautus muitten koirien saapuessa aiheutti valtaisan protestin;sydäntä repivää ulvontaa, surkeaa haukkumista ja ulinaa...

Hei taas! Me pennut olemme nyt leikki-ikäisiä ja osaamme murista ja painia. Seikkailemme ulkoilupihamme ruohikossa innokkasti häntä vipattaen, hyökkäilemme hoitajamme jalkoihin ja nuolemme häntä naamasta sekä puremme nenästä. Osaamme kaivaa kolonkin hiekkaan. Tulemme innokkasti ruokakupille pillin kuullessamme. Juomme vettä kupista vaikka emonmaito onkin paljon parempaa. Wilma- äiti vahtii meitä lempeästi mutta viettää jo pitkiä aikoja aitauksen ulkopuolella jonne hän osaa kiivetä tarvittaessa. Kuumuus vetää raukeaksi ja näyttääkin siltä että osaamme ainakin  rauhoittumisen taidon. Pian pääsemme kuulemma autoajelulle, siihen on  hyvä tottua kun joudumme kuitenkin omiin kotiimme matkustamaan  jo kuukauden päästä.

Matokuurin jälkeen pääsimme ulkoilemaan ja saimme maistaa kiinteää ruokaa, kauhea sotkuhan siitä tuli ja sen jälkeen meidät pestiin. Olemme kuulemma hyvinkin isoja jo ja meillä on hampaat,  siksi Wilma- äiti siirtyy usein imettämään meitä seisomasennossa. Hoitajamme täti oli tänään vähän liikuttunut kun tunnistimme hänet ja aloimme heiluttaa häntää sekä taisimme vähän nuoleskellakin varmuuden vuoksi.

Lauantai-aamuna se tapahtui, kaikki pikkuiset olivat silmät ympyriäisenä laatikossaan.Pentulaatikon ulkopuoliseen maailmaankin on jo tutustuttu reipasti mönkimällä ja kaulaan on saatu värilliset trikoonauhat. Kynnet on leikattu ja matokuuria on luvattu antaa pikapuolin. Kaikki me kuulemma ollaan uniikkikappaleita; yksi viihtyy sylissä loputtomasti siliteltävänä  tyytyväisenä, toinen on vakaa mutta itsenäinen kuten emonsa, kolmas utelias ja mukava seuramies, neljäs on vaativa( kovaääninen) ja reipas tyttö, viides kovin ahne... tervetuloa tutustumaan ihan livenäkin heinäkuun puolivälin jälkeen ;)

Wilma-emo on ei nimittäin loputtomasti valokuvauksesta perusta, hän kävelee päättäväisesti kuvaajan eteen ja jos ei vihjettä tajua niin työntää kuonolla kuvaajan kauemmas pennuista vaikka muuten onkin luottavainen meidän perheenjäsenien vierailuja kohtaan.

Hyvin sujuu, pennut kasvavat ja kehittyvät! Tässä uusin kuvakooste: