Minä olen Wilma,hieman tavallista viisaampi nuori sileäkarvainen noutaja. Kotini on lossin takana Savon sydämessä. Perheessäni on monta lasta ja autankin emäntääni arkisin heidän kaitsemisessaan, osaan laskea ainakin neljään. Isännän kanssa käyn syksyllä sorsametsällä.Lisäksi minulla on täti, eli kasvattajani, joka vie minua jalostustarkastuksiin ja monenlaisiin koiramaailman tapahtumiin. Näyttelyssäkin olen ollut kaksi kertaa.

Viime perjantaina täti tuli taas minua hakemaan ja ensin menimme hänen luokseen. Emoni Ella ja siskoni Maija olivat hiukan nyreissään, he kun ovat niin kovasti tädin perään, taitavat olla mustasukkaisia. Minä olen avarasydämmisempi, haluan olla kaikkien kaveri, mutta ymmärrän että kaikki eivät aina halua olla minun.

Lauantaina läksimme kohti Etelä-Suomen rannikkoa, pitkä matka piti tehdä näyttelyyn englantilaisen kasvattaja-tuomarin takia. Me ruskeat flatit kuulemma haalistumme auringossa ja talvella Itä-Suomessa on harvemmin rodun alkuperämaan asiantuntijoita. Olimme yötäkin ihan vieraassa paikassa, mutta minä vaan vedin unta kaaliin ja söin kuppini tyhjäksi. Pääsin käymään koirapuistossakin, se oli mukavaa !

Sunnuntaina menimme hyvissä ajoin näyttelypaikalle että ehdin tutustumaan vilinään ja vilskeeseen. Katselin aikani ihmisten touhotusta ja kun en saanut alkaa leikkimään niin kävin taas nukkumaan. Tätiä taisi jännittää, mutta minua ei juurikaan. Olimme oikein tyytyväisiä lopputulokseen molemmat. Täti oli aivan ihmeissään minun kanssani kun olen niin fiksu !

Kotimatka sujui hyvin kunnes näyttelypaikalla korjatut tuulilasinpyyhkimet hajosivat uudestaan. Onneksi oltiin jo aika lähellä tädin kotia ja pelatuspartio eli tädin perhe tuli hätiin.Täti alkoi olla niin väsynyt että lupasi viedä minut omaan kotiini vasta seuraavana päivänä. Niin me sitten ehdittiin vielä käydä yhdessä kävelyllä ja kuulemma laukaankin kauniisti joustavalla askeleella. Täti oli vähän haikea kun menin , mutta pianhan nähdään taas ja riittäähän tädillä työtä kotirintamallakin...