marraskuunp%C3%A4ivitys%201.jpg

Hyvää pikkujoulu aikaa kaikille!

Piipahdettin Pärnussa näyttely- ja pikkujouluressulla Elsan( Metsänpeiton Suloinen Salama) ja Katjan kanssa. Kuten niin usein tämän aktiivisen rodun ja sen harrastajien piirissä kilpailu varsinkin näyttelyissä on kovaa ja saimme la ERI PN3  ja su EH.

Marraskuunp%C3%A4ivitys%202.jpg

Marraskuunp%C3%A4ivitys%204.jpg

Elsa on aika mukavannäköinen ja sillä on serti sekä Virosta että Latviasta joten on ihan mahdollista saada vielä joskus muutama serti lisää ja Elsa valioksi. Ei ole helppoa pärjätä kun oma maku ja koirat on erilaisia kuin valtavirta juuri nyt. Elsalla on leveä ja vahva runko niinkuin työkoiralla kuuluu olla ja kulmauksetkin maltillisemmat kuin isoissa näyttelyissä muodin mukaan näkee. Turkki on hänellä hiukan kasvuvaiheessa mutta hyvälaatuinen, koko huomattavasti rotumääritelmän alarajaa suurempi eli juuri sopiva  mutta jälleen maininta pieni sunnuntaina , ja niin no onhan se ruskeakin,  joten oli erilainen kuin pitkäjalkaiset ja pitkäturkkiset  kilpakumppaninsa. Pärnu on kovasti siistiytynyt siitä kun viimeksi 10- vuotta sitten kävin mutta samalla huomaa sen suuren kuilun paikallisasukkaiden ja sijoitusomistajien välillä. Olen kuullut että alkuperäisasukkailla ei enää olisi varaa asua siellä. Olisi ikävää jos kaupungissa ei olisi enää oikeaa elämää vain pelkkä lomakupla. Kivoja jouluvaloja oli kyllä laitettu talvikävijöille. 

marraskuunp%C3%A4ivitys%205.jpg

marraskuunp%C3%A4ivitys%206.jpg

Sunnuntaina paistoi aurinko ja käytiin naisten rannalla.

marraskuunp%C3%A4ivitys%2031.jpg

marraskuunp%C3%A4ivitys%207.jpg

marraskuunp%C3%A4ivitys%2029.jpg

marraskuunp%C3%A4ivitys%2020.jpg

Pärnun pikkujouluherkut:

marraskuunp%C3%A4ivitys%2027.jpg

marraskuunp%C3%A4ivitys%2010.jpg

Marraskuussa on myös tehty Huldalle voi-mejä-jälki Pirkon avustuksella, Hulda meni varmalla tyylillä ja tykkäsi katkokulmasta. Nyt kun on näitä pitkiä leutoja syksyjä niin miksipä ei kannattaisi harrastaa ja jatkaa harjoittelua kun aika ja sää sallii. Meidän koirat ei tiedä että talvi on Etelä-Savossa koirien lepoaikaa kuten olen kuullut sanottavan.

marraskuunp%C3%A4ivitys%2011.jpg

Leenan ja Hugon( Metsänpeiton Majestic) kanssa käytiin torilla joulunavajasissa kärrynvedossa MPKY:n piikkiin ja hyvinhän Hugo veti. Vieno pääsi myös hommiin innokkaana tyttönä.

Inari( Metsänpeiton Naronic)  ja Mervi ovat nyt harjoitelleen nosekisapaikolla. Mervillä on monta vanhempaa koiraa jotka ovat jo paljon pidemällä ja niinsanotusti viisastuneet vanhemmiten, odotamme samaa Inarin osalta :) joka nyt sai hyvää harjoitusta vieraista paikoista.

Nokonuukat on kokoontunut ja hyvin pienimuotoisesti jatketaan myös ihan yhteislenkkien merkeissä, siitäkin on hyötyä tulevaisuudessa ja harrastuksissa. 

marraskuunp%C3%A4ivitys%2012.jpg

yllä Vieno ja minä torilla ja alla Hugo ja Leena Torilla

marraskuunp%C3%A4ivitys%2013.jpg

Muutama MYDOGDNA- tutkimuskin on tehty syksyn aikana. Vertti Clann na Banna mountain view kantaa suureksi yllätykseksi ruskeaa väriä. Elsa ei kanna keltaista mutta näitä kahta en ajatellut silti yhdistää . Molemmat ovat testin mukaan terveitä ja ihan monimuotoisia rodun piirissä ja molempia on tarkoits käyttää tuelvaisuudessa myös jalostukseen. 2020  pentusuunnitelmista seuraavien kuukausien päivityksissä lisää kunhan  kotisivujen päivittäjäkin aktivoituu. Pentusuunnitelma siis jokatapauksesa tulossa niin että ne olisivat kesällä luovustusiässä. Yhdistelmä on rotujärjestön jo hyväksymä.